Opetuksen poikkeusjärjestelyt jatkuvat

Hei!

Suomen hallitus on päättänyt jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi  ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia. Opetuksen rajoituksia tullaan jatkamaan kuukaudella 13. toukokuuta asti. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.

Oppilaiden arviointi tässä tilanteessa painottuu enemmän tehtävien tekemiseen ja etäopetusaktiivisuuteen kuin perinteisiin kokeisiin. Myös erilaiset projektityöt korostuvat osana arviointia. Etäopiskelussa osallistuminen, aktiivisuus ja tekemisen taso ovat keskinen osa arviointia.  Onneksi lukuvuotta ehdittiin käydä jo kaksikolmasosaa ennen poikekusjärjestelyjen alkamista, jolloin isoin osa kouluvuodesta on arvioitu normaalien kouluolosuhteiden vallitessa. Opetushallitukselta on tulossa myös lisäohjeita oppilasarviointiin poikkeusolosuhteiden vallitessa. 

Etäopetuksen kokemuksista ja toimivuudesta on tulossa myös kysely. Kyselyn avulla pystymme kehittämään etäopetuksen antamista. Mikäli etäopetuksen aikana nousee huolta oppilaasta, niin oppilashuoltomme toimii poikeusolosuhteista huolimatta ja käsittelee oppilaan koulunkäyntiin liittyviä ongelmia. 

Lähiopetukseen on mahdollista osallistua edelleen 1.-3. luokan oppilaat sekä erityisen tuen ja pidennetyn opetusvelvollisuuden oppilaat.  Kouluun ei kuitenkaan ole pakko mennä, vaan viruksen leviämisen estämiseksi suositellaan vahvasti osallistumaan etäopetukseen, mikäli mahdollista.

T:Ari Nuorikkala

rehtori