Päätös lukuvuoden 2024-2025 työ- ja loma-ajoista

Koulutuslautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2023 lukuvuoden 2024-2025 työ- ja loma-ajoista esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.

Tämä on ennakkotiedote lautakunnan päätöksestä, joka ei tiedotteen julkaisuajankohtana ole vielä lopullinen (lainvoimainen). Tarkastettu pöytäkirja koulutuslautakunnan päätöksestä julkaistaan kaupungin verkkosivuille 25.4.2023, jonka jälkeen päätökseen on kuntalain mukaisesti mahdollisuus hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Esi- ja perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2024-2025 työ- ja loma-aikoja koskevasta esityksestä oli mahdollista antaa mielipiteensä siitä, millä tavalla työ- ja loma-ajat tulisi Paimiossa määritellä. Kiitos mielipiteen antaneille. Eri palautteiden antajia oli 32 kpl, joista osa edusti useampaa henkilöä (työyhteisö/työntekijäryhmä/perhe). Palautteita tuli niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen kuin lukionkin taholta, niin henkilöstön, oppilaiden, opiskelijoiden kuin huoltajienkin taholta.

Vahva enemmistö palautteen antajista toivoi koulutyön aloittamista jo 8.8.2024 ja pitkää joululomaa loppiaiseen asti, eli työaikojen määrittelyä seudullisesti yhtenevästi, kuten Turussa on  jo kyseisen lukuvuoden aikataulusta päätetty.

Ko. aikataulun aiheuttamat ongelmat Paimion lukion opetuksen järjestämiselle 6-jaksojärjestelmässä päädyttiin ratkaisemaan niin, että lukion ko. lukuvuoden aikatauluun lisätään yksi lauantaikoulupäivä kevätlukukauden 2025 alkupuolelle. Koulutuslautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

Lukion lauantaikoulupäivän ajankohta ja tästä päivästä tuleva korvaava vapaapäivä päätetään myöhemmin. Päätös tehdään todennäköisesti lukion lukuvuosisuunnitelman 2024-25 hyväksymisen yhteydessä alkusyksystä 2024. Lauantaikoulupäivä ei koske esi- ja perusopetusta, ellei myöhemmin erikseen niin päätetä.

Eli perusopetuksen ja lukion työpäivät lukuvuonna 2024 - 2025 Paimion kaupungissa ovat tämän päätöksen mukaan:

- syyslukukausi to 8.8. - pe 20.12.2024 (91 työpäivää)
 syysloma ma 14.10. - su 20.10.2024 (viikko 42)

- kevätlukukausi ti 7.1. - la 31.5.2025 (96 työpäivää)
 talviloma ma 17.2. - su 23.2.2025 (viikko 8)

Esiopetuksen työpäivät noudattavat edellä olevia työpäiviä, kuitenkin niin että esiopetuksen kevätlukukausi päättyy perjantaina 30.5.2025.

 

Jyrki Lumiainen
sivistysjohtaja